Sika korttipeli

Sisällysluettelo

Sika on suosittu peli etenkin lasten keskuudessa paitsi hauskan nimensä myös helppojen sääntöjensä takia. Sikaa pelataan 52 kortin pakalla ja siinä tavoitteena on yksinkertaisesti päästä eroon korteistaan. Pelaajamäärä tekee siasta hyvin monipuolisen pelin, sillä sitä voi pelata sekä kahdestaan että jopa 8 hengen porukalla! Sika on peli, jossa ketään ei tarvitse jättää ulkopuolelle.

Pelin aloitus ja eteneminen

Sika alkaa siten, että kaikki kortit sekoitetaan hyvin ja laitetaan pöydälle kuvapuoli alaspäin renkaan muotoon. Korttien tulee olla aseteltu siten, että niistä minkä vain voi helposti nostaa. Yksi korteista käännetään kuvapuoli ylöspäin ja sijoitetaan renkaan keskelle.

Peli etenee seuraavaksi siten, että jakajan vasemmalla puolella istuva pelaaja aloittaa pelin ja nostaa vuorollaan renkaasta kortteja muiden näkemättä niitä niin kauan, kunnes saa keskellä olevan kortin kanssa samaa maata olevan kortin. Esimerkiksi jos renkaan keskellä on pata, pelaajan tulee nostaa renkaasta kortteja kunnes saa padan. Tämä samaa maata oleva kortti lyödään sitten renkaan keskellä jo olevan kortin päälle. Tämän jälkeen pelaaja lyö samalla vuorolla päälle vielä toisen äsken nostamansa kortin, joka voi olla mitä vain maata. Jos sattui niin, että renkaasta nousi heti ensimmäisellä nostolla samaa maata oleva kortti kun renkaan keskellä, pelaaja nostaa nyt uuden kortin renkaasta, jonka lyö renkaan keskellä olevien korttien päälle.

Peli jatkuu myötäpäivään ja kukin pelaaja tekee vuorollaan samoin kuin yllä. Kun renkaassa olevat kortit loppuvat, siirrytään käyttämään pinoa. Pelaajan on tällöin nostettava kortteja pinosta kunnes saa päällimmäisen kortin kanssa samaa maata olevan kortin.

Pelin häviäjä eli sika on se, jolla on kädessään viimeisenä kortteja.

Haastavampi muunnelma pelistä

Hauskasta Sika-pelistä on olemassa versio, jossa kortit leviteen myös renkaaksi pöydälle, mutta keskelle voi pelata saman maan lisäksi myös samaa numeroa. Esimerkiksi jos keskellä on ristiseiska myös esimerkiksi herttaseiska käy sen päälle. Tässä versiossa nostettuja kortteja ei myöskään säilytetä kädessä myöhempää peliä varten, vaan ne asetetaan pinoon pöydälle pelaajan eteen. Renkaan loputtua pinot nostetaan käteen. Vain keskimmäisen pinon päällimmäinen kortti jää pöydälle, muut muodostavat uuden pakan. Nyt peli muuttuu siten, että jos kädestä ei löydy sopivaa korttia, pakasta saa nostaa max. kolme korttia. Samannumeroisia kortteja saa nyt pelata useamman kerralla, samoin samaa maata olevia. Pelin voittaja on edelleen pelaaja, joka pääsee ensimmäiseksi eroon korteistaan.

Onnea Sikaan! Ennen sikailua voit tutustua esimerkiksi verovapaisiin nettikasinoihin.

 

Kirjoittaja Henrik

Henrik edustaa suomenruotsalaista pelureitten populaatiota Jakobstadista. Lue lisää kirjoittajasta

Casinokokemus » Kasinopelit – Casinokokemus esittelee kasinopelien kategoriat 2020 » Sika korttipeli
Viimeksi päivitetty: 18.8.2020