Norlannin nakki

Sisällysluettelo

Norlannin nakki-pelissä tavoitteena on ottaa mahdollisimman monta tikkiä sekä päästä kirjanpidossa nollaan. Jokaisella pelaajalla on pelin alussa 10 pistettä, joista jokainen tikki vähentää yhden pisteen. Esimerkiksi jos saat kolme tikkiä, pisteistäsi vähennetään 3 pistettä (10-3=7). Peli soveltu

Pelin aloitus ja eteneminen

Peliä pelataan 52 kortin pakalla ja korttien arvojärjestys on perinteinen (ässä on korkein, kakkonen alin kortti). Pelin alussa pelaajat saavat itselleen kolme korttia ja laittavat pelikassaan pelimerkin. Pakasta käännetään yksi kortti pöydälle valtiksi. Tämä kortti lasketaan kuuluvaksi jakajalle. Tämän jälkeen jokainen pelaaja saa vielä kaksi korttia eli pelin alussa jokaisella on viisi korttia lukuunottamatta jakajaa, jolla kortteja on kuusi.

Etumies aloittaa pelin ja voi joko koputtaa tai kytätä. Koputtaminen tarkoittaa vähintään yhden tikin lupaamista, kyttääminen peliin mukaan tulemista ilman tikkien lupaamista. Tarjouskierros päättyy ensimmäiseen koputukseen. Näin toimitaan vain ensimmäisen kierroksen osalta. Muilla tarjouskierroksilla pelaajat joutuvat valitsemaan tulevatko mukaan peliin vai lepäävätkö. Pelaajat eivät voi siis enää kytätä, vaan heidän on luvattava vähintään yksi tikki tai jäätävä pois pelistä kokonaan.

Kun tarjouskierrokset on pelattu, alkaa korttien ostaminen. Etumies aloittaa jälleen ja jos hänellä on hallussaan valttiässä, hänen on pakko aloittaa sille. Ostovaiheessa pätevät maantunnustuspakko ja valttipakko, mutta ylimenopakkoa ei ole. Tikin voittaa aina korkein kortti pyydettyä maata tai korkein valtti. Tikin voittaja aloittaa uuden tikin.

Kun jollain pelaajalla on enää yksi piste, peliin astuu mukaan pakkovaltti. Tällöin valttia on aina laitettava, jos sitä on kädessä. Muutoin pelaaja ”menee metsään” eli saa viisi sakkopistettä. Alussa koputtanut pelaaja voi myös joutua metsään, jos hän ei saanut yhtään tikkiä. Tällöin hän saa myös viisi pistettä kirjanpitoon ja joutuu maksamaan yhden pelimerkin kassaan.

Peli päättyy, kun joku pelaajista pääsee nollaan pisteeseen (tai sen alle).

Kirjoittaja Pekka

Pekka on konkari sekä kasinomaailmassa että raskaamman musiikin ympyröissä ja kirjoittelee Turun suunnilta. Lue lisää kirjoittajasta

Casinokokemus » Kasinopelit » Norlannin nakki
Last updated: 24.2.2020