Kurkku

Sisällysluettelo

Kurkku on 3-4 pelajaan peli, jonka tavoitteena on jättää viimeiseksi käsikortiksi mahdollisim

Aloitus ja pelaaminen

Kurkkua pelataan tavallisella 52 kortin pakalla ja korteilla on siinä normaali arvojärjestys eli ässä on korkein, kakkonen pienin. Pelin alussa kukin pelaaja saa kuusi korttia käteensä.

Peli alkaa siten, että etumies valitsee kortin, jolla haluaa aloittaa. Seuraavan pelaajan tulee lyödä tikkiin vähintään samanarvoinen kortti. Jos tämä ei onnistu, sitten pelaajan tulee luopua pienimmästä kortistaan. Seuraavalla pelaajalla on jälleen samat vaihtoehdot. Pelaaja, joka lyö tikkiin suurimman kortin, aloittaa seuraavan tikin.

Peli loppuu, kun kaikilla on enää yksi kortti kädessään. Tämän jälkeen kortit näytetään ja se jolla on suurin kortti, saa miinuspisteitä kortin silmäluvun mukaan. Peliä pelataan ennalta sovittuun pistemäärään saakka. Ks. pistemäärä voi olla esimerkiksi 30. Pelissä vähiten pisteitä kerännyt pelaaja on siis voittaja.

Kurkussa ei kannata luopua suurimmista korteistaan heti, sillä silloin joutuu luultavasti laittamaan myöhemmin pienempiä korttejaan, mikä on huono juttu. Kuitenkaan liika pihtaaminenkaan ei ole hyväksi, koska muutoin suuret kortit voivat jäädä käteen viimeisiksi. Taktikoinnille on siis jonkin verran sijaa tässä pelissä.

Kurkun kanssa samantapainen peli on Rassi, jonka säännöt poikkeavat kurkun säännöistä hieman.

Kirjoittaja Pekka

Pekka on konkari sekä kasinomaailmassa että raskaamman musiikin ympyröissä ja kirjoittelee Turun suunnilta. Lue lisää kirjoittajasta

Last updated: 24.2.2020