Keno – Casinokokemus esittelee strategian, historian ja muuta 2020!

Sisällysluettelo

Kenolla on pitkät juuret meillä Suomessa. Monet ovat tottuneet pelaamaan Kenoa huoltoasemien ja ruokakauppojen auloissa jo peräti yli 30 vuoden ajan, 1980-luvulta saakka. Kenosta puhuttaessa voidaankin melkein puhua suomalaisten perinnepelistä. Keno on monille toki tuttu myös tv-ruudusta, mutta Kenoa on nyt saatavilla myös entistä nykyaikaisempana ja trendikkäämpänä nettiversiona. Kenon arvonta voidaan suorittaa heti kun pelaaja on siihen valmis. Tämä onnistuu silloin, kun kenoa pelataan yksinversiona. Kenoa voi pelata silloin automaattipelin muodossa. Mutta jos mukana on muitakin pelaajia, kenon arvonta suoritetaan annettuna ajankohtana. Silloin kenon voitonjako kerrotaan vaikkapa siellä televisiossa. Ja silloin arvontaakin voi seurata televisiosta.

Keno muistuttaa monessa asiassa toista suosittua numeroarvontaan liittyvää peliä eli lottoa. Kenoa voi pelata yleensä samoissa paikoissa kuin sitä. Jos nämä pelit löytyvät yksinpelinä, voidaan niitä kutsua kasinolla yhteisnimellä toimintapelit. Siihen kategoriaan kuuluvat mm. myös yksinpelattavat bingot. Jos toimintapelit -nimistä pelikategoriaa ei löydy, ei se automaattisesti tarkoita sitä, että niitä ei olisi tarjolla. Hyvä vaihtoehto niiden paikaksi on kategoria, jossa ovat kaikki kasinon muut pelit. Se kategoria on yleensä vielä nimeltään Muut pelit.

Näytä lisää

Keno

Juuret Kiinassa

Alun perin Kiinasta kotoisin oleva Keno ja huhut kertovat, että siellä Kenoa olisi käytetty ikään kuin verojen tapaan. Kenosta saaduilla voitoilla rahoitettiin erilaisia projekteja. Eräänä esimerkkinä niinkin mahtava taidonnäyte kuin Kiinan muuri. Tarinat ovat kuitenkin virallisesti vahvistamattomia kansantaruja, mutta oli miten oli, kenolla rahojen kerääminen on paljon hauskempaa ja jännittävämpää kuin verojen maksaminen!

Amerikkaan ja meille Eurooppaan Kenon on rantautunut kiinalaisten mukana näiden muuttaessa esimerkiksi töiden perässä uusille alueille. Kenoa käytettiin Amerikassa esimerkiksi hevoskilpailuiden arvontakoneen roolissa, koska lotot ja bingot olivat kiellettyjä. Kekseliäästi Keno siis naamioitiin siten, että hevoskilpailuiden hevoset toimivat ikään kuin arvontakoneen palloina ja määrittivät 8-10 tarvittavaa voittonumeroa. Jos mukana oli esimerkiksi lähemmäs sata hevosta, homma oli jo todella jännittävää. Kekseliästä, eikö totta?

Kenossa on käytetty niin kiinalaisia kirjoitusmerkkejä, numeroita kuin esimerkiksi myös korttipakasta tuttuja korttien symboleja. Variaatioita on siis ollut useita.

Kenon strategia

Kenon pelaaminen perustuu puhtaasti onnenkauppaan, sillä numeroiden arvontaan ei voida vaikuttaa millään lailla. Siitä huolimatta omiin voittomahdollisuuksiin voidaan pyrkiä vaikuttamaan tietyillä tavoilla. Ensimmäinen vinkki on pelin oikea valinta: keskity sellaisiin Kenoihin, joiden laskennallinen palautusprosentti on mahdollisimman korkea. Tällä tapaa voittomahdollisuutesi kasvavat automaattisesti hivenen korkeammiksi.

Numeroiden valinnassa taas kannattaa miettiä todennäköisyyksiä. Jos valitset vain muutamia numeroita, on täysosuman mahdollisuus todennäköisempi, mutta voitot jäävät harmittavan pieniksi. Jos valitset 10-15 numeroa, täysosuma on melko epätodennäköinen, mutta voitot muhevia. Voisiko sopiva ratkaisu löytyä näiden kahden ääripään väliltä?

Huomaa, että yksikään pelistrategia ei ole varma, eikä pelin laskennalliseen palautusprosenttiin voida vaikuttaa. Oman pelikassan hallinta onkin olennainen osa voitokasta strategiaa.

Kenon numerot ja niiden valinta

Kenoja löytyy monenlaisia. Ne erottuvat toisistaan mm. numeroiden määrien perusteella. Kenon numerot eli ne numerot, jotka halutaan mukaan, arvotaan kaikista tarjolla olevista numeroista. Yksi esimerkki on sellainen, josta löytyy 70 numeroa. Numeroita voi valita siitä kahdesta kymmeneen. Kenon numerot voi valita itse klikkaamalla jokaisen halutun numeron mukaan. Kun tarvittava numeromäärä on valittu, ei järjestelmä anna valita niitä enää lisää. Silloin rivi on valmis. Numeroita ei tarvitse välttämättä valita itse. Järjestelmän voi myös laittaa valitsemaan ne automaattisesti. Silloin ne arvotaan täysin satunnaisella tavalla eli satunnaislukugeneraattorin avulla. Monissa kenoissa voi laittaa järjestelmän arpomaan niitä monta rivillistä kerralla. Määrä voi olla vaikka yksi, kolme, viisi tai kymmenen riviä kerralla. Tämäkin vaihtelee pelin eri versioiden välillä.

Miten kenoa pelataan?

Kenon pelaaminen onnistuu lähes millä tahansa huoltoasemalla tai kioskilla, kunhan ne ovat valtuutettuja jälleenmyyjiä. Tätä helpompikin tapa kuitenkin löytyy – suuntaa vain nettikasinoille! Netissä pelaaminen on senkin takia järkevämpää, että arvontoja suoritetaan parhaimmillaan muutaman minuutin välein, ja yksinpeleissä välittömästi numeroiden vahvistuksen jälkeen. Voit pelata kenoa netissä alla olevia ohjeita seuraamalla.
Arvioitu tarvittava aika: 00:07 Tarvittavat työkalut: Tietokone tai mobiililaiteValitsemasi nettikasino Tarvittavat varat: NettiyhteysHieman rahaa pelaamista varten
Casinokokemus-kasinolistat

Valitse nettikasino, luo tili ja talleta

Selaa kasinolistojamme ja valitse niistä sinulle mieluisin Kenoa tarjoava nettikasino. Tämän jälkeen luo tili verkkopankkitunnuksilla tai rekisteröintilomakkeella (riippuu sivustosta), ja talleta rahaa valitsemallasi maksuvälineellä. Vaihe 1.
Miten kenoa pelataan?

Valitse Keno ja aseta panos

Keno-pelit löytyvät yleensä pelivalikoiden Muut pelit- tai Pöytäpelit-osiosta. Valitse suosikki-Kenosi ja aseta panos. Yleensä panoshaitari vaihtelee 1-10 euron välillä. Vaihe 2.
Miten kenoa pelataan?

Valitse numerot

Keno-peleissä on normaalisti 80 numeroa, joista sinun tulee valita 1-10. Merkkaa ne pelikuponkiin ja vahvista. Halutessasi voit antaa tietokoneen valita numerot puolestasi. Vaihe 3.
Miten kenoa pelataan?

Odota arvontaa ja katso tulokset

Tämän jälkeen arvonta käynnistyy joko välittömästi tai pienen odottelun jälkeen. Kone arpoo 20 voittonumeroa, ja mikäli omat numerosi osuvat niihin, saat voiton. Vaihe 4.
Miten kenoa pelataan?

Voitot maksetaan automaattisesti

Sinun ei tarvitse lunastaa voittoja erikseen, vaan ne tilitetään nettikasinoilla automaattisesti. Voitonjako riippuu numeroiden määrästä, omasta panoksestasi sekä pelin kertoimista. Vaihe 5.
Keno

Kenon tulokset ja voitonjako

Kenoarvonta voidaan järjestää vaikkapa kaksi kertaa päivässä. Toinen arvonta voi olla päivällä ja toinen illalla. Eli sellaisissa kenoissa, joissa on mukana muitakin kuin vain itse. Kenon tulokset voidaan näyttää sivustolla heti arvonnan jälkeen. On myös kenoja, joiden tulokset näytetään ihan television välityksellä. Kenon voitonjako kerrotaan sen jälkeen, kun numerot on arvottu.

Tässä on yksi hyvä esimerkki kenon voitonjaosta. Numeroita voidaan valita kahdesta kymmeneen. Panoksen voi valita 50 sentistä 10 euroon. Jos valitsee pienimmän numeromäärän eli kaksi numeroa ja pienimmän kertoimen eli 50 senttiä, voi voittaa korkeintaan 3,5 euroa. Se vaatii tietysti kummankin numeron osumista oikein. Mutta joissakin kenoissa voi olla mukana myös erikoisnumero eli sellainen arvotaan. Jos näistä kahdesta numerosta on toinen niistä, voi voittaa olla paljon enemmän. Tässä esimerkissä se olisi 25 euroa.

Tässä on toinen esimerkki kenon voitonjaosta. Se on se minkä verran voi tämän esimerkin mukaan suurimmillaan voittaa. Eli jos valitsee 10 numeroa ja rivihinnalla 10 euroa, jokaisen numeron osuessa voi voittaa uskomattoman suuren voiton vaikkapa 2 miljoonaa euroa. Yhdeksänkin oikein voisi antaa vielä 50 000 euroa. Kahdeksalla oikein voisi voittaa 2000 euroa, seitsemällä 200 euroa, kuudella 40 euroa ja jos puolet olisi oikein, voisi voittaa 10 euroa.

Tämä kenon voitonjako on yksi esimerkki, joka perustuu ihan oikeaan kenoon. Tässä rivi maksaisi 10 euroa, mutta rivejä kannattaa laittaa aina useampi. Siksi moni ei laitaisi riviä näin kalliilla kertoimella. Mitä enemmän rivejä laittaa, sitä paremmat todennäköisyydet on voittaa. Esimeriksi tämän esimerkin mukaan euron arvoisella rivillä, jossa kaikki kymmenen numeroa olisivat oikein, voisi silläkin voittaa peräti 200 000 euroa. Euron rivejä moni raskisi laittaa enemmänkin, toisin kuin 10 euron rivejä.

Kenon voittoluokat

Kenon voittojen suuruuteen vaikuttaa merkittävästi se, missä voittoluokassa pelaat eli miten monta numeroa valitset. Lähtökohtana voidaan pitää sitä, että mitä suurempi voittoluokka on, sitä kookkaammiksi pääsevät kasvamaan voitotkin. Pienin voittoluokka on 2 ja suurin taas normaalisti 10. Pienimmän voittoluokan täyspottiin tarvitaan kaksi oikein -tulos, suurimman vastaavasti kymmenen oikein -tulos.
Kuten aiemmin vinkattu, moni pelaaja käyttää voittoluokkia myös strategian suunnitteluun. Matalan voittoluokan täysosumat ovat todennäköisempiä kuin korkeiden voittoluokkien, joten jokainen voi valita niiden avulla itselleen sopivimman tavan pelata. Keno-kupongin hinta muuttuu sen myötä, millä tasolla pelaat, ja korkeamman tason kupongit maksavat matalampia enemmän. Tässä päteekin vanha kunnon nyrkkisääntö: korkeampi riski, suuremmat voitot.

Kenon kertoimet

Kertoimiin vaikuttaa voittoluokan lisäksi se, miten monta numeroa arvonnassa osuu kohdalle. Esimerkiksi Veikkauksen Kenossa kakkostason voittoluokassa täysosuma tuo panoksen seitsenkertaisena takaisin, ja muista osumista ei makseta mitään. Kolmostasolla täysosuman kerroin kasvaa jo 18-kertaiseksi, ja kaksi oikein -tulos tuo panoksen yksinkertaisena takaisin. Kertoimet nousevat jatkuvasti suuremmiksi, ja kymppitasolla täysosuma tuo jo huikean 1 000 000 -kertoimen!

Kertoimia voidaan kasvattaa entisestään Kunkkukertoimilla, jotka voidaan ostaa normaalin rivin päälle. Kunkkukertoimet nostavat rivin hinnan kaksinkertaiseksi, mutta moninkertaistavat mahdollisten voitto-osumien kertoimet. Niiden avulla esimerkiksi jo kakkostason täysosuma voi tuoda 50-kertaiset voitot.

Nettikenoissa kertoimet voivat vaihdella jonkin verran pelien kesken, ja sinun kannattaakin valita sellaisia pelejä, joissa ne ovat mahdollisimman hyvät. Monista nettikenoista löytyy Kunkkukertoimia vastaava Plus-kerroin, joka toimii samalla lailla kertoimen kohottajana voitto-osumissa.

Keno

Jaossa suuriakin summia

Nettikasinoilla Kenon pelaaminen on helppoa ja voittaa voi jopa todella merkittäviä summia rahaa. Kenoa pääsee pelaamaan esimerkiksi Suomiarvat-, Suomikasino- ja LeoVegas-nettikasinoilla. Nettikasinoilla on kymmeniä ja taas kymmeniä erilaisia versiointeja tästä suosikkipelistä eli jokainen löytää varmasti itselleen sopivimman! Esimerkiksi arvottuja numeroita voi olla 50–100 väliltä, joista pelaajat valitsevat yleensä 8-10. Voiton suuruus on luonnollisesti riippuvainen siitä, kuin monta sinun valitsemaasi numero osuu oikeaan arvottujen numeroiden joukkoon.

Kenohistorian suurimmat voitot

Keno on tehnyt monista suomalaisista äkkirikkaita, vaikkakin kenohistorian suurimmat voitot on juhlittu maamme ulkopuolella. Australian Newcastlessa päästiin näkemään todellinen historiankirjoihin jäänyt voitto elokuussa 2018, kun paikallinen 43-vuotias mies voitti hirmuisen 7 898 799,30 Australian dollarin eli noin viiden miljoonan euron voiton. Summa lohkesi Mega Million Kenosta, joka on Keno Classicin premium-versio.

Suomen tämän hetken suurin voitto on 2 miljoonaa euroa, joka voitettiin Turkuun vuonna 2017. Samana vuonna Espoossa juhlittiin miljoonan euron voittoa. Vuonna 2018 sen sijaan ympäri Suomea ripoteltu 15 hengen porukka voitti netissä pelaten 1,5 miljoonan euron potin jaettavaksi.

Kyse on puhtaasta tuurista

Keno on siitä hauska, että siinä aloitteleva pelaaja on yhtä ammattilainen kuin kokeneempikin: Kenossa on kyse puhtaasta tuurista. Toki Kenon pelaamiseen on liitetty joitakin uskomuksia ja taktiikoita, mutta niiden paikkansapitävyydestä ei ole mitään oikeaa näyttöä. Monet esimerkiksi nostavat panostaan voiton jälkeen ja laskevat sitä tappion tultua. He toivovat näin osuvansa voittoputkeen.

Kenoa pelaamaan lähtiessä kannattaa miettiä mikä summa on sellainen, että sen voi hävitä ilman taloudellisia ongelmia. Ilmaisen pelirahan kanssa tämä on tietysti huomattavasti helpompaa. Koska kyseessä on puhdas tuuripeli, ei ole mitään järkeä laittaa omakotitaloa pantiksi ja toivoa sormet ristissä tähtien asennon olevan otollinen voitolle. Kun omalle pelaamiselle asettaa selkeät ja järkevät rajat, Kenon pelaaminen on parhaimmillaan mahtavaa ajanvietettä, josta voi bonuksena voittaa itselleen rahaa! Monilla nettikasinoilla voitkin rajoittaa esimerkiksi pelimääräsi tai esimerkiksi panosten määrää, mikä on fiksua.

Järjen rajoissa pelattuna Keno on mahtava peli, jota voi pelata Ärrältä loistokkaille nettikasinoille – Kenoa on siis tarjolla melkein missä vain!

Kenon palautusprosentti ja voittamisen todennäköisyys

Voittomahdollisuuksiin voidaan vaikuttaa reippaastikin valitsemalla nettikenot perinteisen kotimaisen pelin sijaan. Veikkauksen Kenossa palautusprosentti jää vain noin 50 % paikkeille, kun taas nettikasinoilla kenopelien palautusprosentit voivat huidella helposti yli 90 %. Parhaimmillaan ne saattavat kohota jopa yli 97 %. Aihe ei siis jätä paljoakaan epäilyjen varaan.

On hyvä pitää kuitenkin mielessä pelatessa, että pelasitpa missä tahansa, todennäköisyys on aina kasinon puolella. Tämä ei tietenkään tarkoita, ettetkö voisi voittaa kenossa. Tietty osa pelaajista voittaa aina, ja pienellä onnettaren avustuksella voit ihan hyvin kuulua voittajiin.


Todennäköisyydet vaihtelevat Keno-tason mukaan. Esimerkiksi korkeimmalla kymppitasolle ne ovat seuraavat:
  • 0 oikein 2,58940 %
  • 1 oikein 12,63123 %
  • 2 oikein 25,71358 %
  • 3 oikein 28,70353 %
  • 4 oikein 19,40750 %
  • 5 oikein 8,28053 %
  • 6 oikein 2,25015 %
  • 7 oikein 0,38300 %
  • 8 oikein 0,03890 %
  • 9 oikein 0,00212 %
  • 10 oikein 0,00005 %

Kenon plussat ja miinukset

Keno on suosittu arvontapeli, ja sen pelaaminen on sen verran helppoa, ettei se tarvitse pitkiä ohjeistuksia. Pelaaminen onnistuu sekä fyysisillä myyntipisteillä että nettikasinoilla. Netissä pelaaminen on erityisen kätevää, sillä se onnistuu ihan missä tahansa. Voit laittaa arvonnan vetämään vaikkapa mukavasti kotisohvalla tv:n mainostauon aikana! Nettikeno päihittää kädenväännössä muutenkin Veikkauksen Kenon monissa kohdin. Onko sillä sitten mitään heikkoja kohtia? Onko se aina kaikkein paras valinta? Katso alta plussat ja miinukset!
Edut

Edut

  • Nettikenon laskennallinen palautusprosentti eli RTP on huomattavasti korkeampi kuin perinteisen Kenon
  • Nettikenoa pelatessa tulokset päästään tarkistamaan paljon nopeammin, jopa vain muutaman minuutin odottelulla tai välittömästi
  • Nettikenoa päästään pelaamaan myös ilmaiseksi, sillä monet nettikasinot tarjoavat siihen bonusrahaa
Haitat

Haitat

  • Nettikenon suurimmat mahdolliset voittosummat ovat yleensä hieman pienempiä kuin perinteisen Kenon
  • Tulokset arvotaan tietokoneella, joten TV-lähetyksen tuomasta jännityksestä ei päästä nauttimaan
  • Nettikenon koko tuotto menee suoraan yrityksille, kun osa perinteisen Kenon tuotoista menee yleishyödyllisten järjestöjen tukemiseen
Keno

Kenoa yksin tai yhdessä muiden kasinopelaajien kanssa

Kenoa voi pelata yksin tai muiden kasinopelaajien kanssa. Jos peliä pelaa yksin, näkee lopputuloksen aika nopeasti. Silloin mukana on vain oma tai omat kenon numerot eli rivit, jotka on valinnut arvontaan mukaan. Usein keno arvonta alkaa vasta sitten, kun on itse siihen valmis. Siinä on aikaa odotella vaikka kuinka kauan, koska siinä ei ole kyse kenenkään muun pelaajan ajasta. Rivit voi valita rauhassa ja sen jälkeen nähdään tulos heti kun siihen on itse valmis. Yleensä tällaisissa arvonnoissa ne numerot, jotka osuvat, saavat jonkinlaisen merkinnän. Silloin on helppoa seurata, että kuinka hyvin arvonnassa ollaan onnistumassa. Kun näyttää siltä, että moni numero alkaa jo olla merkittynä, voi vielä jännittää, että kuinka moni niistä vielä tulee sen jälkeen merkittyä. Tämäkin versio pelistä on siksi todella jännittävä, vaikka peliä pelataankin ihan yksin.

Toinen tapa on se tapa, jossa on yleensä mukana myös suuremmat voittopotit. Se johtuu siitä, että siinä on mukana monen muunkin pelaajan panostusrahat. Tällaisia kenoja löytyy kahdenlaisia. Toisissa kenoarvonta suoritetaan nopeasti ja niitä järjestetään peräkkäin useampi. Toisessa voi olla päivän aikana vaikkapa kaksi kenoarvontaa. Silloin saattaa joutua jonkin aikaa odottelemaan, että milloin arvonta suoritetaan. Arvonnoille on annettu tarkata ajankohdat. Sitä ennen kuin keno arvonta suoritetaan, voi vaikka pelailla kasinoiden muita pelejä, joissa tulokset näkyvät nopeammin. Yksi hyvä vaihtoehto on pelata vaikka kolikkopelejä, joissa mahdollisia voittoja ei tarvitse odotella. Kenon tulokset ovatkin nopeasti selvillä tai ainakin niin tuntuu, kun aika kuluu nopeasti muita pelejä pelatessa.

Muut numeroarvontapelit

Keno kuuluu helpoimpiin ja nopeatempoisimpiin arvontapeleihin, joihin suomalaiset pääsevät osallistumaan. Sen lisäksi on kuitenkin olemassa paljon muitakin kiinnostavia arvontapelejä, joista osa on jo hyvinkin tuttuja suurimmalle osalle suomalaisista. Netin avaamat mahdollisuudet tuovat käsiimme myös sellaisia merien takaisia arvontoja, joihin meillä suomalaisilla pelaajilla ei ole aiemmin ollut asiaa. Tietyt klassikot pitävät silti paikkansa sinnikkäästi suosikkien kärjessä.

Lotto

Ikivihreä Lotto ei suostu siirtymään syrjään asemastaan suomalaisten eniten rakastamana arvontapelinä. Aiemmin Lotto-kuponki haettiin kauppareissun yhteydessä lähikioskista tai napattiin mukaan huoltoasemalta. Nykyään sen ostaminen onnistuu helposti myös netistä. Lotossa päästään jännittämään joka viikko, ja arvonta suoritetaan aina lauantai-iltaisin noin klo 22:10. Lottovoittajat voivat pyyhkäistä matkaansa jopa yli 10 miljoonan voittoja – suurimmat ovat nousseet lähes 15 miljoonaan saakka.

Vikinglotto

Vikinglotto kuuluu suomalaisten paljon pelaamiin lottopeleihin. Sitä pelataan yhdeksässä Euroopan maassa, ja sen voittosummat voivat kohota aina 35 miljoonaan euroon saakka. Pienimmilläänkin pääpotin suuruus on vähintään kolme miljoonaa. Pelin päävoitto napsahtaa 6+1 oikein -tuloksella. Pelissä on mahdollista ostaa myös Plus-numero, joka kertoo mahdollisen voiton viisinkertaiseksi (ei koske päävoittoa). Arvonta suoritetaan Norjassa aina keskiviikkoisin, ja tulokset julkaistaan noin klo 21.

Eurojackpot

Eurojackpot on noussut suureen suosioon kotimaassamme, sillä se on pudottanut muutamia hirviömäisiä rahapommeja myös Suomeen. Tämän suurarvonnan päävoitto lähtee kasvamaan 10 miljoonasta eurosta ja voi paisua jopa 90 miljoonaan saakka. Päävoittoon tarvitaan 5 + 2 oikein -tulos. Peliä on mahdollista pelata myös porukalla sekä järjestelmäpelinä. Tulokset arvotaan joka perjantai Helsingissä ja julkaistaan noin klo 22:00.

Bingo

Nettikasinot ovat nostaneet myös vanhan kunnon bingon suosion uuteen kukoistukseen. Aiemmin bingosaleista saattoi tarttua matkaan kahvipaketteja ja muita tuotepalkintoja, mutta nettikasinot taas palkitsevat bingon pelaajia kylmällä käteisellä. Nettibingoa pelataan joko 75 tai 90 pallolla – niistä tosin ensimmäinen on yleisempi. Voittojen suuruudet vaihtelevat reippaasti pelin ja panoksen mukaan. Pääset arvontaan mukaan ostamalla nettikasinolta bingokortin, valitsemalla numerot ja vahvistamalla. Arvonnan jälkeen tietokone kertoo automaattisesti, oletko saanut voittoja.

Raaputusarvat

Tänä päivänä raaputusarvat ovat suosittuja sekä lähikioskeilla että netissä. Kun mietit seuraavan kerran, missä pelata, harkitse nettivaihtoehtoa – palautusprosentit ovat huomattavasti paperikuponkeja parempia. Netistä löytyy raaputusarpoja monella eri teemalla, ja usein niihin on liitetty jotain kiinnostavia erikoisominaisuksia, kuten ekstrakertoimia. Suurimmat voittosummat ovat yleensä muutaman sadan tuhannen luokkaa, mutta esimerkiksi 3WOW-arpa tarjoaa miljoonan euron päävoiton.

Yhteenveto kenosta

Keno on hauska ja yksinkertainen peli, joka toimii kuin häkä myös netissä. Nettikenojen etuihin kuuluvat helppouden lisäksi se, että arvontaa ei jouduta odottelemaan tuntikaupalla. Pelaamiseen riittää, että ostat virtuaalisen kupongin, valitset 1-10 numeroa ja odottelet muutaman minuutin arvontaa. Halutessasi voit pelata myös yksinpelejä, joissa arvonta suoritetaan saman tien numeroiden vahvistamisen jälkeen.

Tämän arvontapelin yleisiin etuihin kuuluu se, että mukaan päästään pienilläkin panoksilla. Mahdollisen voiton suuruuteen voidaan kuitenkin vaikuttaa nostamalla panos- ja kenotasoa. Parhaimmillaan Keno tuo satojen tuhansien tai jopa muutaman miljoonan voittoja. Löydät kenopelejä monilta esittelemiltämme nettikasinoilta – selaa listoja ja kokeile!

UKK: Usein kysytyt kysymykset koskien kenoa

❓Mistä saan neuvoja kenon pelaamiseen?

Casinokokemus on koonnut tähän tietopakettiin paljon tärkeitä neuvoja kenon pelaamiseen. Lukemalla koko jutun tiedät, miten toimia. Autamme valitsemaan parhaan pelistrategian, kerromme eri kenotasoista ja selitämme, kuinka kertoimet toimivat. Löydät myös tietoa siitä, millaisia erilaisia kenopelejä on olemassa. Jos kaipaat lisää käytännön apua pelaamiseen tai vaikkapa tilin luomiseen, voit kysyä sitä aina kasinon asiakaspalvelusta.

📝Miten luon hyvän pelistrategian kenonumeroiden valintaan?

Hyvä pelistrategia kenoon muodostuu monista tekijöistä, eivätkä pelkät numerot vie voittoon. Ensiksikin sinun kannattaa valita sellainen kenopeli, jossa on mahdollisimman korkea palautusprosentti. Huom! Nettikenoissa se on yli 90 %, Veikkauksen Kenossa vain noin 50 %. Tämän jälkeen voittomahdollisuuksien kasvattamiseksi kannattaa suosia keskimmäisiä kenotasoja (numerot 4-8), sillä niiden voittotodennäköisyydet ovat suurempia. Muista kuitenkin, että mikä tahansa kierros voi tuoda voiton tai tappion omista valinnoistasi huolimatta.

🏛️Missä kenoa voi pelata?

Keno on sen verran suosittu peli Suomessa, että sen pelaaminen onnistuu lähes jokaisella lähikioskilla ja huoltoasemalla, kunhan niillä on myyntilupa. Fyysisten myyntipisteiden lisäksi pääset pelaamaan sekä kotimaista Kenoa että erilaisia kenopelejä myös netissä. Löydät sivustoltamme paljon sellaisia nettikasinoita, jotka tarjoavat kenopelejä valikoimissaan. Niiden pelaaminen onnistuu ihan mistä tahansa, kunhan käytössä on toimiva nettiyhteys.

💰 Kuinka todennäköistä on voittaa kenossa?

Kenon voittotodennäköisyydet vaihtelevat sen mukaan, millä Keno-tasolla pelaat. Esimerkiksi korkeimmalle kymppitasolla pelatessa 10 oikein -tuloksen eli ko. tason täysosuman todennäköisyys on vain 0,00005 %. Matalimmalla kakkostasolla taas kaksi oikein -tuloksen eli ko. tason täysosuman todennäköisyys on huomattavasti suurempi 7,86749 %. Mitä korkeamman tason valitset, sitä paremmat ovat voitot. Samalla kuitenkin päävoiton todennäköisyys pienenee. Sinun on mahdollista voittaa pienempiäkin voittoja, eli päävoitto ei ole ainoa tavoittelemisen arvoinen.

🎰 Voiko kenoa pelata netissä?

Kyllä, kenon pelaaminen netissä onnistuu monillakin sivustoilla. Nettikenon pelaaminen voi itse asiassa olla hyvinkin kannattavaa kotimaiseen Kenoon verrattuna. Niiden palautusprosentit ovat korkeammat, ja peliarvontoja käydään paljon useammin. Pelaaminen onnistuu myös yksinpeleissä, joissa arvonta tapahtuu välittömästi numeroiden vahvistamisen jälkeen. Lisäksi nettikenon etuna on se, että pelaaminen ei ole tiettyyn paikkaan sidottua – voit ostaa kupongin ihan missä tahansa.

Kirjoittaja Maija

Pohjoiskarjalaisella Maija-mummolla on eittämättä eniten kokemusta slottien pyöräyttelystä! Lue lisää kirjoittajasta

Casinokokemus » Kasinopelit – Casinokokemus esittelee kasinopelien kategoriat 2020 » Keno – Casinokokemus esittelee strategian, historian ja muuta 2020!
Viimeksi päivitetty: 29.7.2020