Fudis

Jore

Jos pidät korttipeleistä, jotka vaativat taktiikkaa, pidät Fudiksesta. Fudis pyrkii nimensä mukaisesti jäljittelemään jalkapalloa. Pelin tavoitteena on puolustajien lävitse maalille pääseminen ja tietysti maalin tekeminen!

Pelin aloitus ja eteneminen

Fudista pelataan 52 kortin pakalla ja molemmat pelaajat saavat pelin alussa 12 korttia. Kortit asetellaan siten, että pelaajaa lähimmäksi tulee maalivahti (tätä korttia ei näytetä). Maalivahdin eteen tulevat kaksi puolustajaa ja niiden eteen kolme korttia kuvapuolet ylöspäin. Näiden kolmen kortin eteen tulee vielä kolme korttia lisää. Kentällä on näin ollen yhdeksän korttia (maalivahti mukaan lukien) ja pelaajan käteen jää kolme korttia. Muut kortit jäävät nostopakaksi, josta oman käden kortteja täydennetään.

Peli alkaa siten, että sille valitaan aloittaja. Aloitusvuoro vaihtuu vuorotellen pelin edetessä. Vuorollaan pelaaja saa suorittaa yhden pelaajavaihdon (vapaaehtoinen) ja yhden hyökkäysliikkeen (pakollinen). Pelaaja pyrkii siis yksinkertaisuudessaan eliminoimaan yksi kerrallaan vastustajan kortteja päästäkseen lähemmäs maalia. Fudiksessa korttien paremmuusjärjestys on seuraavanlainen: 1. Ässällä voi lyödä kaikki pöytäkortit. Pöytäpelaajan ässä on kuitenkin vain ykkönen. 2. Kortit noudattavat normaalia numerojärjestystä. 3. Jokeri on korkein ja lyö minkä vain muun kortin.

Pelaajalla tulee olla kädessään aina kolme korttia, kunnes nostopakka loppuu. Jos toinen pelaaja onnistuu tekemään maalin, saa toinen koittaa vielä vastahyökkäystä. Fudiksessa maalia saa yrittää, kun kaksi pelaajaa molemmista ensimmäisistä riveistä ja yksi sisimmästä on kaadettu.

Fudista pelataan kaksi kierrosta, jotka sisältävät molemmat kaksi hyökkäyskierrosta. Ensimmäinen kierros päättyy nostopakan loppumiseen ja maaliin tai kun kumpikaan pelaaja ei pysty enää hyökkäämään.

Rankkarikilpailu käynnistyy siinä vaiheessa, kun kumpikaan pelaaja ei ole kyennyt kummallakaan kierroksella ratkaisuun. Rankkareissa pelaajille jaetaan uudet kuusi korttia. Aloittaja arvotaan. Rankkareissa pöydässä on kolme korttia, joista yksi piilossa maalivahtina ja kädessä kolme korttia.

Fudis-peliä voidaan muunnella monella tapaa. Esimerkiksi jos pelissä käytetään kahden pakan kortteja, peliin voi ottaa mukaan enemmän puolustajia. Lapsille sopivassa versiossa keskitytään vain pöydällä olevien korttien eliminointiin ja unohdetaan vaihdot kokonaan. Peli on näin huomattavasti yksinkertaisempaa. Nettikasinoilta löydät myös hienon valikoiman korttipelejä, ja voitpa lyödä oikeasta jalkapallosta vetoakin!

 

Jore
Jore
Jore
15 Artikkelia
66 Arvostelua

Jos pidät korttipeleistä, jotka vaativat taktiikkaa, pidät Fudiksesta. Fudis pyrkii nimensä mukaisesti jäljittelemään jalkapalloa. Pelin tavoitteena on puolustajien lävitse maalille pääseminen ja tietysti maalin tekemine..

Lue lisää kirjoittajasta
Casinokokemus.com » Kasinopelit » Fudis
Viimeksi päivitetty: