Cribbage

Sisällysluettelo

Cribbage on Englannissa 1700-luvulla kehitetty kaksinpeli, jota voidaan sovelluttuna pelata myös 3-4 pelaajan voimin. Pelissä pelaajat tavoittelevat pistemäärää 121, joka saadaan erilaisia yhdistelmiä keräten (yhdistelmät av

Pisteiden laskemisen apuna perinteisesti puulauta

Cribbagen pisteenlaskua varten on kehitetty lauta, johon on portattu reikiä. Sen avulla pisteiden laskeminen käy kaikista kivuttomimmin, mutta pisteet voi merkitä myös paperille. Pelaajien pisteet merkitään neljän puutapin avulla laudalle siten, että pelin alussa tapit ovat kumpaakin pelaaja lähinnä olevissa rei’issä. Taaempana oleva tappi hyppää aina liikutettaessa edellä olevan tapin ylitse. Lauta kierretään pelissä kaksi kertaa ja voittajan tulee päästä ”nolla reikään”.

Pelin tavoite ja eteneminen

Pelin tavoitteena on kerätä 121 pistettä erilaisia yhdistelmiä keräten. Tällaisia yhdistelmiä ovat viisitoista (2 pistettä joukosta kortteja, joiden summa on 15), pari (2 pistettä), kuninkaallinen pari (6 pistettä), kaksinkertainen kuninkaallinen pari (12 pistettä), suora (1 piste per kortti, vähintään kolme peräkkäistä korttia) ja väri (1 piste per kortti, 4-5 peräkkäistä korttia).

Pelin aluksi pelaajat saavat kuusi korttia. Jakajalle kuuluva crib muodostuu kunkin pelaajan kahdesta pois heittämästä kortista, joita ei näytetä muille.

Peli etenee siten, että etukäsi aloittaa ja kumpikin pelaaja pelaa vuorollaan kortin eteensä kuvapuoli ylöspäin ja sanoo ääneen siihen mennessä pelattujen korttien summan. Jos summa on tasan 15 tai 31, pelaaja saa 2 pistettä. Yli 31 meneviä kortteja ei saa pelata, vaan silloin toinen pelaaja saa pelata kädestään kaikki kortit, jotka eivät mene tuon 31 rajan yli. Tämän jälkeen alkaa uusi kierros, jos pelaajilla on vielä kortteja.

Seuraava vaihe pelissä on näyttö, jossa pelaajat laskevat käsikorttiensa ja aloituskorttiensa pisteet. Peli päättyy heti kun toinen saa 121 pistettä.

Peliä voidaan pelata myös käänteisesti siten, että pelaajat välttelevät pisteiden keräämistä. Cribbage alkaa varmaan nyt olla hallussa? Testaa peliä, tai siirry vaikkapa vilkaisemaan erilaisia nettikasinoita!

Kirjoittaja Jore

Jore on nuorin kokemuksen poppoosta ja pelailee nettikasinoilla suoraan Pohjois-Pohjanmaalaisen ammattikoulun penkiltä. Lue lisää kirjoittajasta

Casinokokemus » Kasinopelit » Cribbage
Last updated: 24.2.2020