Aasi korttipeli

Sisällysluettelo

Aasi on helppo peli, joka soveltuu mainiosti lapsille yksinkertaisten sääntöjensä puolesta. Aasi on myös siksi mahtava peli, että sitä voi pelata kahdestaan tai isommalla porukalla aina 12 pelaajaan saakka. Tavoitteena pelissä on kerätä neljä samannumeroista korttia, esimerkiksi neljä ysiä tai neljä jätkää.

Pelin aloitus ja eteneminen

Aasissa kaikki kortit jaetaan pelaajille ja jos pelissä on mukana enintään kuusi pelaajaa, tulee kortit 2-5 poistaa.

Peli etenee siten, että jokainen antaa korteistaan yhtä aikaa yhden vasemmanpuoleiselle pelaajalleen ja ottavaa tilalle kortin oikeanpuoleiselta pelaajalta. Tämä jatkuu kunnes joku onnistuu saaman neljä samaa maata olevaa korttia. Tällöin hän nostaa peukalonsa pystyyn merkiksi.

Muiden pelaajien tulee huomata peukalon nosto ja nostaa omat peukalonsa. Pelin häviää se, kuka nostaa peukalonsa viimeisenä.

Possu

Aasista on olemassa myös muunnella Possu. Possussa patakutonen on possu ja kortteja ei vaihdeta yhtä aikaa vaan patakutonen kiertää peliä myötäpäivään ja sillä pyydetään aina vuorollaan ”korttia possulle”. Neljä samaa korttia saatuaan pelaajan tulee asettaa kortit pöydälle. Muiden tulee tällöin myös pöydätä korttinsa ripeästi ja viimeiseksi tämän tehnyt on pelin häviäjä eli possu. Aasia ei netin kasinoilla pelata, mutta monia muita korttipelejä kyllä.

Kirjoittaja Pekka

Pekka on konkari sekä kasinomaailmassa että raskaamman musiikin ympyröissä ja kirjoittelee Turun suunnilta. Lue lisää kirjoittajasta

Casinokokemus » Kasinopelit – Casinokokemus esittelee kasinopelien kategoriat 2020 » Aasi korttipeli
Viimeksi päivitetty: 1.10.2020