Veikkaus ja sen pelit

Lukuaika: 2 minuuttia

Veikkaus Oy on varmasti jokaiselle suomalaiselle tuttu puulaaki. Jo vuonna 1940 alkunsa saanut valtionyhtiö tarjoaa edelleen rahapelejään suomalaisille, vaikkakin yhdistyminen Raha-automaattiyhdistyksen ja Fintoton kanssa horisontissa häämöttääkin. Nähtäväksi jää, kuinka paljon tämä uusi suuri rahapeliyhtiö tulee muuttamaan nykyisin tarjolla olevaa pelivalikoimaa – tuskin aluksi ainakaan paljoa. Niin kovin tottuneita ovat suomalaiset Veikkauksen pelitarjontaan. Olisi sitä paitsi järjetöntä jo liiketoiminnan kannalta lähteä luopumaan Loton tai Vakioveikkauksen kaltaisista klassikoista!

On kuitenkin jo koko joukko sellaisia pelaajia, jotka ovat kasvaneet nettikasinoiden ja netissä toimivien kansainvälisten vedonlyöntiyhtiöiden parissa, eivätkä juurikaan tunne tarkemmin Veikkauksen pelivalikoimaa. Heille olemme tehneet tämän pienen yhteenvedon Veikkauksen tarjoamista peleistä.

Veikkauksen urheilupelit

Vakioveikkaus oli oikeastaan Veikkauksen (vielä alkujaan ”Tippaustoimisto”) ensimmäinen peli. Se toimii yhä tänä päivänä samalla periaatteella kuin alkujaan. Silloin Vakiossa (joka puolestaan alkujaan oli nimeltään ”Voittajaveikkaus”) veikattiin tutulla 1X2-periaatteella Englannin ja kotimaan jalkapallosarjojen tuloksia, ja kupongilla oli 12 kohdetta. Ensimmäisen kupongin sai 1940 kunnian täyttää itse Paavo Nurmi, ja mukana oli esimerkiksi sellaisia kohteita kuin Haka – TaPa, PoPa – UL ja Kullervo – KTP. Nykyisin Vakiota on tarjolla myös monista muista lajeista jalkapallon lisäksi, ja kohteiden määräkin voi vaihdella kuuden ja kolmentoista välillä. Erilaiset porukka- ja järjestelmäpelit ovat myös mahdollisia.

Pitkäveto on sekin perinteisellä 1X2-periaatteella toimiva peli, jossa veikataan Veikkauksen tarjoamien kohteiden joukosta yhden pelin tai 2 – 10 pelin voittajaa tai tasatulosta. Siinä missä Vakiossa on ennalta määritelty kohdelista, voi Pitkävedossa valita pelattavat kohteet mielensä mukaan kohdelistalta. Pienin panos on yksi euro. Pelin tuloksen lisäksi tarjolla saattaa olla myös muunlaisia vetoja, kuten yli / ali -kohteita. Lisäksi on tasoituskohteita, joissa toiselle joukkueelle annetaan vedossa +1 tai +2 maalia / pistettä.

Tulosveto puolestaan kertoo jo nimessään melko selkeästi, mistä on kyse – siinä lyödään vetoa ottelun tuloksesta, eli oikeasta maali- tai pistemäärästä. Moniveto on useamman ottelun tai kilpailun tuloksia, eli yksinkertaistettuna voisi sanoa Monivedon olevan useamman kohteen Tulosvetoa. Lisäksi Veikkaus tarjoaa monipuolista Voittajavetoa, jossa pelataan jonkin kilpailun voittajaa, voittajakaksikkoa, tms. Kyseessä voi olla vaikkapa kokonaisen urheilusarjan voittaja tai esimerkiksi Formula 1 -osakilpailun voittaja, mikseipä myös viihteellisen kohteen, kuten Euroviisujen voittaja.

Veikkauksen muut pelit

Lotot – eli perinteinen Lotto, Viking Lotto ja Eurojackpot ovat kaikki Suomessa erittäin suosittuja. Kuitenkin esimerkiksi lauantai-iltaisin arvottavan Loton palautusprosentti on vain noin 40 %:n luokkaa, joten kyseessä on todella huonon palautusprosentin peli – ristiriitaisesti tämä klassikkopeli on samalla myös Veikkauksen suosituin peli! Loton yhteydessä arvotaan myös Jokeri, joka toisaalta on itsenäinen pelinsä, vaikka Loton yhteydessä arvontaankin ja useimmiten myydäänkin. Mainittakoon myös nopeasti suosiotaan kasvattanut Keno. Lisäksi Veikkaus hoitaa Suomessa raaputusarpojen myyntiä, joten tutut Casino- ja Ässä-arvat ovat muiden muassa Veikkauksen tuotteita. Kovasti Veikkaus on panostanut myös nettipeleihin ja muihin uutuustuotteisiin, kuten Naapurit-peliin.

Totuus kaikista Veikkauksen peleistä kuitenkin on se, että käytännössä lähes poikkeuksetta ne häviävät palkitsevuusvertailussa netissä toimivien rahapeliyhtiöiden peleillä.

Takaisin yleiskatsaukseen
Pekka
Pekka
Pekka
18 Artikkelia
58 Arvostelua

Veikkaus Oy on varmasti jokaiselle suomalaiselle tuttu puulaaki. Jo vuonna 1940 alkunsa saanut valtionyhtiö tarjoaa edelleen rahapelejään suomalaisille, vaikkakin yhdistyminen Raha-automaattiyhdistyksen ja Fintoton kanssa horis..

Lue lisää kirjoittajasta

Viimeisimmät uutiset

Casinokokemus.com » Uutiset » Veikkaus ja sen pelit
Viimeksi päivitetty: